PÄIVÄRINNE - JOKIRINNE
Päivärinne - mäntykangasmäki
Oulujoen pohjoisrannalla on yksi Muhoksen asuintaajama.
Kylästä on matkaa Muhoksen kirkonkylälle noin 12 km ja Oulun
keskustaan runsaat 28 km.
1930-luvun alussa rakennettiin
keskelle hiljaista maaseutua Päivärinta -nimiselle lohkotilalle Päivärinteen
tuberkuloosiparantola, jonka nimi toiminnan muuttumisen myötä vaihtui 1970
-luvulla Päivärinteen
keuhko- ja reumasairaalaksi.
Kylän keskipiste - Päivärinteen
sairaala - näkyi valkoisena maamerkkinä kilomerien päähän
ja niinpä myös
ympäröivää aluetta alettiin kutsua Päivärinteeksi. Sairaalan
toiminnan myötä
koko kylä kasvoi ja kehittyi.
Nykyisin Päivärinteen alueella
asuu omakoti- ja rivitaloissa yli 1000 asukasta - valtaosa lapsiperheitä.
Muhoksen kunta on kaavoittanut
lisää tontteja alueelta, koska kysyntä on ollut kohtalaisen suurta.
Päivärinteen kylä Jokirinteellä on elävä, aktiivinen kylä puhtaan
luonnon keskellä tarpeellisine lähipalveluineen.